World Industrial Design Day, 29.6.2009, Helsinki, Finland
TEOLLISEN MUOTOILUN PÄIVÄ 29.6.2009
Editoitu 20090707 klo 22:25
Kuvat ja teksti, copyright: Reino Laukkanen, Studio LUMI
Ei päässyt jano yllättämään.
   Kuva 1
    Kuva 2
Päivän ohjelma alkoi Kampin metroasemalta Gekko-keramiikkateoksen luota, josta siirryimme metrojunalla Kalasataman asemalle.
Muotoilupäivälle saatiin säätilaan sopivat sponsorit. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tarjosi tuulivoimalonkeroa ja Marimekko piknik-liinan. Sponsorina oli myös pölynimurivalmistaja Dyson.
Kuva 1. Karoliina Vilander jakaa juomaa. Taustalla Sanna Simola.
Kuva 2. Karoliina kertoo Kalasataman vaiheista tähän mennessä ja mitä tuleman pitää tulevaisuudessa. Karoliina haastaa kaikkia osallistujia pukemaan Marimekon liinan päälleen luovalla tavalla.
      Kuva 3
      Kuva 4
Kalasataman alueelle tulee koti 17 000 ihmiselle, mikä asunnoiksi muutettuna tarkoittaa 5 000 - 7 000 yksikköä. Työpaikkoja on tulossa 10 000 ihmiselle. Alueen massiiviset rakennustyöt kestävät arviolta 25 vuotta.
Kuva 3. "Kalasataman Santra" alias Sanna Simola pitää Laitilan lappua selvästi esillä.
Kuva 4. Metroliikennejohtaja Tapio Hölttä kertoo metron vaiheista ja tämän päivän tilanteesta.
      Kuva 5
      Kuva 6
Itäkeskuksessa saimme käyttöömme aidon 100-sarjalaisen Nurmesniemi-Rajalin -vaunun, yksi neljästä mahdollisimman tarkasti alkuperäisessä asussa säilytetyistä metrovaunuista.
Kuva 5: "Ovi tiivistetty Sulkekaa huolellisesti" lukee kuljettajan oven sisäpuolella. Vasemmalla tiedottaja Tapio Tolmunen.
Kuva 6: Kuljettajamme Antti Ylönen tervehtii hyvien tapojen mukaisesti vastaan tulevaa metrojunan kuljettajaa.
      Kuva 7
      Kuva 8
Privaattimetrossa pääsee nauttimaan erityiseduista.
Kuva 7. Mikko Koivisto ja Airikka Mannerkoski tutustuvat kirjaan TUNNETKO TEOLLISET MUOTOILIJAT. ISBN 978-952-5524-58-1.
Kuva 8. Tatu Ahlroos lastensa kanssa ohjaamossa ja tytär saa ajaa metroa, oikeesti!
                    Kuva 9
                    Kuva 10
Kuva 9: Nuorena säätövastus säädettävä! Marjukka Mäkelä antaa Hertalle virikkeitä.
Kuva 10: Sanna Immonen tutustuu Metromuseossa metrojunan prototyypin ohjaamoon. Penkit olivat tuossa vaiheessa vielä vinyyliä. Varikolla sattuneen tulipalon takia ne päätettiin vaihtaa seuraaviin malleihin palamattomasta materiaalista tehtyihin.
      Kuva 11
      Kuva 12
Ryhmäkuvan otto kuuluu traditioon. Tämän metrojunan numero on 104, se on pyritty säilyttämään alkuperäisessä kunnossa näytteenä alkuperäisestä toteutuksesta.
      Kuva 13
      Kuva 14
Kuva 13: Tiedottaja Tapio Tolmunen on tehnyt ansiokkaan historiikin metron suunnittelusta ja rakentamisesta. Kirjan nimi: "Tunnelijunasta suosikiksi - Helsingin metro 25 vuotta". ISBN 978-952-5640-05-2.
Kuva 14: Metroliikennejohtaja Tapio Hölttä kertoi sisäpiiritietoa metrojunan suunnitteluvaatimuksista. Saimme tietää senkin, ettei tulevan automaattimetron etuikkuna voi olla kahteen suuntaan kaareva, koska suojakalvoa olisi tällöin vaikea kiinnittää. Suunnittelijan tehtävä on päättää, kaartuuko ikkuna vaaka- vai pystysuunnassa. Hölttä paljasti, ettei tulevan automaattimetron suunnittelutyö sovi huippusuunniitelijalle, suunnittelun reunaehtoja on niin paljon. Tästähän voisi kehkeytyä mielenkiintoinen keskustelu aiheesta: Mitä on huippusuunnittelu?
Metrovarikolta siirryimme käyttöömme varatulla metrojunalla Itäkeskukseen, josta jatkoimme julkisella metrolla Herttoniemeen.

Seuraava kohde oli ravintola Vanha Mylly. Kävelymatkan varrella Tatu Ahlroos kertoo "design McDonalds" -konseptista.
      Kuva 15
 
      Kuva 16
      Kuva 17
Kuva 16: Yle Ykkösen kulttuuritoimittaja Airikka Mannerkoski haastattelee seuraavan päivän Kultakuume-ohjelmaan ornamolaisia jo liki ikuisuuskysymykseksi muodostuneesta museohankkeesta.



Sivujen teksti, kuvat ja toteutus: Copyright Reino Laukkanen
www.testiviesti.fi
www.studiolumi.com